tiistai 24. marraskuuta 2015

Vihdoin kaikki joulu verhot ja valot on ikkunoissa

Se ois kuukauden päästä jouluaatto. Huh, huh kyllä joutuin aika taas kulkee. Ei meinaa perässä pysyä. Viimeiset joulu verhot ja valot on laitettu ikkunoihin. Tässä parista lasten makuuhuoneesta otettua hämärää kuvaa :)



Eteisen lipaston päälle ilmaantui tälläinen herra risumaljakon seuraksi. Saapi siinä olla muistuttamaan tulevasta ajasta. Siihen tulee vielä joululiina alle luultavammin aattoa edeltävänä viikonloppuna, jolloin ruukaan joulu liinat ja matot laittaa.
Lisäksi eteiseen laitoin myös mieheni saamat taulut jo seinälle. Ne on joskus 1990-luvulla hän saanut lahjaksi ja ovat meidän uutta kotia jo koristamassa kolmatta vuotta.
Eli eteinen on siivottu ja se on saanut nyt alun joulukoristelulle. Tänä vuonna taidankin kaikki laittaa vähän etukäteen kun töitä on niin paljon ja vapaapäiviä jäi tähän ennen joulua niin vähän että saa nähdä miten jaksan laittaa kaikki mitä suunnittelin jouluksi laittaa.

Antti Tuiskun Lämmin lumi peittää maan ja pari kuvaa meiltä :)


Nyt taidan lähteä asentamaan poikien huoneeseen joulukuusen niin saamme sen huomenna toivonmukaan jo koristella 😊 Hyvää illan jatkoa teille.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Onpa meinannut kiirettä pitää

Niin on kiirettä pitänyt etten tänne ole kerennyt edes kuvia laittaa ja tapahtumia. Oikeastaan viiteen päivään ei olla oltu edes kotona, mutta koneet jätettiin kotiin niin ei ole paljon tullut tänä aikana seurattua edes kenenkään blogeja. Sunnuntaina laitoin ensimmäiset jouluvalot ja verhot vaikka en ihan siihen tahtiin ole kerennyt siivota, mutta kuitenkin aika on laittaa jo verhoja. Joten tämä kuva on meidän keittiöstä :)

Samoin sunnuntaina tehtiin tälläinen jouluinen suklaakääretörttu piparkakkurahkatäytteellä. Näkö ei ole mikään kaunis mutta maku niin hyvä että syötiin tämä puolessa tunnissa, joten ulkonäöllä ei kerinnyt olemaan mitään merkitystä :D
Pian on kuukausi enään jouluun, joten kiirettä pitää ja touhua riittää. Täytynee nyt alkaa Touhua maan että kerkeää ennen joulua pian on vain  vajaa kuukausi aikaa. Mutta näillä mennään :)

tiistai 10. marraskuuta 2015

Tonttutalo on valmis

Kiirettä meinaa pidellä. Täällä kovasti siivoilaan,  niin siitä ei hirmuisesti jutunjuurta synny :D Jotakin pientä kuitenkin taas esille on laitettu. Tonttu talo on nyt omasta mielestäni nyt valmis ja sitä saamme ihailla.
Toki jos siihen jotain vielä keksin niin sen voi lisätä, mutta nyt tuntuu että tämä on hyvä näin.
Värjäsin maalilla myös koivunoksia ja ne löysivät paikkansa puuhellan päältä. Tuovat valoa myös tähän pimeään nurkkaan, kunhan vaan kissat antavat näiden olla rauhassa :)
Tänään pidetään lasten kanssa tonttu toljanteri ilta ja pian alamme sitä täällä katselemaan, vanhin poika oli vain jostain löytänyt tonttulakkeja, joten nyt meillä juoksentelee ja laulaa joululauluja kolme tonttua. Tämä on ihanaa aikaa :)

tiistai 3. marraskuuta 2015

Käytiin pienellä ostosreissulla :)

Meillä oli työpaikalta reissu jossa käytiin hieman ostoksilla. Pääkohdat oli ikea ja paljon kaikenlaista sieltä piti ostaa mukaan. Joulukoristeita ja varsinkin joulukuusen koristeita.


 
Ensimmäistä kertaa tuli ostettua adventtikynttilät, koska täältä ei niitä yleensä löydy. Lapset varmasti tykkäävät myös uusista piparkakkumuoteista ja niitä kuusen koristeita sitten tuli kans ostettua.


Kasvihuoneen ostin kanssa ja näin siellä mielessäni asetelman. Asetelma on pahasti kesken, ovat nyt hieman poikia siedättämässä siinä että jossain vaiheessa antavat sitten asetelman olla rauhassa niin täytyy sitten tehdä lisäyksiä. Tämä päivä onkin mennyt tonttuja nostellessa, kun pojat haluavat niiden tekevän maassa lumienkeleitä ja käyvät ne kaatamassa :)

Lisäksi ikeassa lähti mukaan vanhemmille pojille joulukuusi huoneeseen, joka pystytetään joko joulukuun alussa tai viimeistään itsenäisyyspäivän jälkeen. Myös muita käyttöesineitä lähti mukaan vaikka millä mitalla.


Pentikiltä kävin ostamassa pussin kahvia ja tuollaisia tonttuja, kun olivat niin söpön näköisiä. Kahvia maistelemaan lähempänä joulua, ja tontut tulevat sitten luultavasti jo poikien kuuseen. 
Tälläisiä juttuja nyt. Kohta päästään jo koristeita laittamaan esille :)



sunnuntai 1. marraskuuta 2015

joulu levy ja dvd tarttui mukaan :)

Tänään kävin kaupassa töiden jälkeen ja kuinka ollakaan taas tarttui joulu juttuja mukaan. Meillä täällä ei vielä ole paljoa joulu levyjä näkynyt, mutta nyt löytyi :)
Nyt mulla on uus Suvi Teräsniskan levy. Tästä haaveilin jo viime vuonna ja nyt se oli nostettava koriin, kun sen löysin. Ja varmasti nyt sitten tiuhaan soikin tässä ennen joulua :)

Lapsillekin löysin dvd levyn jonka halusin heille ostaa, koska meillä myös lapset odottaa yhtä innolla joulua kuin äitikin.
Täällä en ole koskaan nähnyt tätä levyä, joten heti se piti ostaa jotta päästään lasten kans tätä katsomaan. Nämä on niin parhaita joulu kalentereita.
Huomenna käymme siellä ikeassa työporukan kanssa ja sen jälkeen laitetaan hetkeksi rahapussi kiinni ja keskitytään talon siivoamiseen ja joulu valojen laittoon :)

Nyt on jo marraskuun ensimmäinen päivä. Pian on jo joulu :)