perjantai 7. lokakuuta 2016

Uusia Joulukirjoja :)

Jotenkin nyt hullaannuin ja lopputulos tulee tässä. Ihania kirjoja sain hommattua ja niistä olen ihan innoissani. Vielä en ole muuta kuin kerennyt selata nämä läpi. Kun saan lapset nukkuun. On hetkeni lämmittää lögiä ison kupillisen, heittää viltti päälle sohvan kulmalla ja syventyä näiden kirjojen pariin.
Joulusiivot jatkuu pikku hiljaa aina kun kerkiää jonkun nurkan siivota, kovasti painaa mielessä myös askartelut jotka pitäisi aloittaa. Myyjäisiä auki sisko kiertää ja pyysi multa myös paljon tuotteita sinne mukaan. Joten päädyin tilaamaan jopa sukulaisille menevät kortit valmiina ettei niistä tule paniikkia.
Joko olette miettineet ja ostelleet joululahjoja? Itse tällä hetkellä mietin lahjoja ja yleensä otan sitten yhden päivän jolloin käyn ostamassa kaikki pois. Sitten nautin paketoinnista enemmän. Mutta nyt loput lapset nukkumaan niin pääsen nauttimaan kirjoistani :)

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Jouluvalmistelut aloitettu tänävuonna

Nyt olen aloittanut jouluvalmistelut. Tällä kertaa päätin että aloitan homman joulusiivouksilla ja olenkin aloittanut kattojen ja seinien pesun hyvissä ajoin. Tavoitteena on että joulukuussa ei tarvitsisi muuta tehdä kuin pyyhkiä pölyt ja verhot vaihtaa jotka kuuluukin jo joulun sisustamiseen. Tällä ravoin ajattelin nyt joulukuuta keventää.

Askartelua ja käsitöitä olen miettinyt, niitäkin täytyy pian aloitella ja kun saan koneen toimimaan alan harjoittelemaan ompelua. Ihanan kutkuttavaa. Myöskin tänä vuonna osallistun yrittäjänä erilaisiin myyjäisiin. Hauska nähdä miten otetaan vastaan.

Nyt on lasten kanssa haeskeltu ensimmäisiä joululehtiä luettavaksi kaappien kätköistä ja tilasin myös useamman joulukirjan saadakseni uusia ideoita. Jonkin verran netistä olen kuunnellut joululauluja ja varmasti lokakuun loppupuolella alan soittamaan myös mun joululevyjä.

Tälläisiä joulumietteitä tällä kertaa... Tässä vielä pohdin osallistu nuo salaiseen jouluystävään, viime vuonna olin ja oli ihana saada ja lähettää lahjoja, mutta onhan niissäkin aina oma hommansa. Täytyy tätä asiaa vielä miettiä.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Jälleen hiipii ajatukset Jouluun

Näin aukeaa myös minun joulublogini tällä vuodella :) Viime vuonna alkoi joulukuussa olla niin kiire että kirjoittaminen blogiin jäi. Mutta nyt uudella innolla.
Myöskin perheessämme on uusi lahjan saaja joka on pian jo 7 kk ikäinen pikku mies :)
Nyt on tarkoitus aloittaa joulun valmistelut niin aikaisin ettei väsy pääse yllättämään ja olen niin onnellisessa asemassa että saan joulukuunkin vielä olla lasten kanssa kotona.
Suunnitelmia alkaa oleen jo monenlaisia ja tilasin jo uusia joulukirjoja sekä itselle että lapsille luettavaksi.
Lisäksi tässä pohdin jo joululahjoja, paljon on vielä auki ne.
Mutta näissä tunnelmissa nyt lähdetään eteenpäin.